LOHTUTORTTU

Kun maailma on kylmä ja julma, ihminen tarvitsee lämpöä ja lohtua. Niitä molempia suo musiikki. Lohtutorttu on viiden naisen kansanmusiikkiyhtye, jonka kappaleissa maistuvat sekä suolaiset kyyneleet että makea lemmen mesi.

Soittajat

Katriina Toijonen (mandoliini)
Piia Pellikainen (viulu)
Maiju Laurila (harmonikka)
Henna Mäkelin (nokkahuilut, rumpu)
Anna Kuurne (kitara)

Kaikki naiset laulavat.

Piia on Hollolan lahja Kouvolan kansanmusiikkielämälle, muut yhtyeen jäsenet ovat asustaneet suuren osan elämästään eri puolilla Kouvolaa.



Lohtutortun repertuaarissa soivat suomalaiset kansanlaulut ja -sävelmät, irlantilainen kansanmusiikki ja erityisesti yhtyeen omat kappaleet. Uutta musiikkia leipovat Maiju ja Anna.

Lohtutorttu säestää mielellään tanssijoita ja kutsuu kavereita mukaan keikoilleen. Niillä on nähty muun muassa kielisoitinvelho Tommi Toijonen (dobro, banjo), Katja Sorsa (harmooni) ja Jari-Jukka Nippala (kontrabasso). J-J on muutenkin tuttu näky Torttu-keikoilla; hän toimii yhtyeen luotettuna äänimiehenä.

Vuoden 2015 loppupuolella Lohtutorttu julkaisi Pyyntö-nimisen EP:n. Yhtyeen debyttilevy Sysikymi valmistui tammikuussa vuonna 2018.

“Kouvolalainen Lohtutorttu on (upeasti nimetty) viiden naisen muodostama, konstailematon kansanmusiikkiyhtye, jonka Pyyntö-albumin kappaleisto on mukava sekoitus uutta ja vanhaa, läntistä ja itäistä perinnettä.”
“Omia sävellyksiä toivoisin jatkossa kuulevani yhtyeeltä enemmän, niin mieleenjäävä oli levyn lopettava Maiju Laurilan kirjoittama albumin nimikappale.”
(Teemu Eerola, Kansanmusiikki 1/2016)

“Pyyntö-levyllä kuullaan viittä näppärää ja innostunutta naisinstrumentalistia.”
“Levyn helmeksi nousee hanuristi Maiju Laurilan säveltämä nimikkobiisi, joka koskettaa ja myös tarjoaa perinteisten kansanmusiikkiraitojen jälkeen persoonallisemman kuvan Lohtutortun osaamisesta.”
(Päivi Stenvall, Kouvolan Sanomat 22.2.2016)